Hopeahuippu
The Finnish Metagallery
Palvelut

Finnish Metagallery tekee taiteen kokemisesta helpommin lähestyttävää ja mielenkiintoisempaa uusille laajemmille yleisöille. Galleria toimii Decentralandissa ja sen tavoitteena on löytää uusia tapoja taiteen kokemiseen. Galleria toimii alustana yhteisöille sekä yhteistyömalleille, ja vierailijat voivat halutessaan myös toimia kuraattoreina. Galleria on maailman ensimmäinen taidegalleria, joka käyttää ERC-721-tokenia hyväkseen kuratoinnissa.
Perustelut:
The Finnish Metagallery oivaltavasti hyödyntää uutta teknologiaa ja sen avulla lisätään kansallisaarteiden saavutettavuutta koko maailmalle. Metaverse puhututtaa ajassa ja herättää aiheestakin kriittistä keskustelua. Kuitenkin työssä virtuaaliympäristölle on löydetty uusi merkitys ja sen avulla käyttäjät voivat perehtyä suomalaiseen kulttuurihistoriaan tasavertaisesti avatar-hahmon ja alustan kautta. Mennyt arkkitehtuuri ja taide herää uudelleen henkiin. Työ on rohkea ja edustaa palvelumuotoilussa uudenlaista luovaa ajattelua sekä uusien alustojen ja kanavien haltuunottoa.