Porisuhde

Pori herättää tunteita asujissaan ja kokijoissaan – tartuimme tähän ihmisten ja kaupungin väliseen jännitteeseen ja annoimme sille nimen: Porisuhde. Otimme hauskasta sanaleikistä kaiken irti ja lanseerasimme erilaisia porisuhdehaasteita ratkaisemaan Porin kaupunginjohtajaan perustuvan Porisuhdeneuvoja-sketsihahmon. Kampanja nosti Porin kansakunnan puheenaiheeksi: Viiden miljoonan kansa katsoi Porisuhdeneuvojan videoita lähes 8 miljoonaa (!!) kertaa ilman mediapanostuksia.
Perustelut:
Työ, jollaisen tuomaristo toivoi näkevän: Loistava strategia, josta johdettu luova työ on markkinointiviihdettä parhaimmillaan. Ja tulokset ansaitun hyvät.
Ensin on rohjettu rajata kohderyhmästä suurin osa suomalaisia ulos. Sen jälkeen tehty kohderyhmäymmärrykseen perustuva luova ratkaisu; sisäpiirivitsejä joihin on ujutettu kaikki USP:t ja joita haluaa katsoa vaikka kaikkea näkemäänsä ei edes ymmärrä.
Iloisesti erilainen ja erilaistava kaupunkistrategia, jossa ei myydä järvimaisemaa ja katteettomia lupauksia yrittämisen helppoudesta.
Melkein teki mieli muuttaa Poriin. Painotus kuitenkin sanalla melkein.