Ylituomarilta
Vuodet 2020 ja 2021 ovat olleet vedenjakajia koko maailmalle. Yhdestä kulmasta katsottuna kaikki muuttui ainakin hetkellisesti lähes yhdessä yössä. Todistimme toisaalta niin suurinta yhteiskunnallista mobilisaatiota vuosikymmeniin, kuin myös paluuta inhimillisyyden perusasioiden äärelle. Moni asia, jotka vielä eilen lakaistiin pöydän alle mahdottomina, ovat tänään elämässämme arkipäivää. Tulevaisuus tapahtui, mutta aivan eri tavoin kuin moni meistä osasi odottaa tai olettaa.
Meillä luovilla tekijöillä ja ajattelijoilla on kyky kuvitella parempi maailma, sekä tehdä se todeksi muille visualisoinnin, tarinankerronnan ja luovuuden monin eri keinoin. Meillä on vastuu ja velvollisuus jättää parempi maailma jälkipolville. Meillä on myös valta tehdä tulevaisuuden valinnat tässä hetkessä, jotta ne myös tapahtuvat. Tehdä asioita, joista tulevaisuudessa voimme olla ylpeitä. Jotta tämä parempi maailma toteutuu, luovuuden ja eettisen liiketoiminnan on oltava linjassa ympäristön, yhteiskunnan ja planeettamme hyvinvoinnin etujen kanssa.
Vuoden Huiput 2021 -kilpailun ylituomarina halusin ohjata tuomaristoa palkitsemaan töitä, jotka vievät sekä alaa että maailmaa eteenpäin. Halusin ohjata heitä jopa määrittelemään uudestaan, mitä edistys meille suunnittelijoille tarkoittaa.
Valtavan ammattitaitoinen joukko tuomareita löysi upeita ja kirkkaita töitä. Sattumaa tai ei, tänä vuonna sekä moninaisuus että välittäminen korostuivat monin eri tavoin. Tämä, jos mikä, on edistystä. Palkituista kilpailutöistä löytyi vahvaa näkemystä, tinkimätöntä fokusta, laadukasta toteutusta sekä uniikkien hetkien kiteytystä hienoilla tavoilla. Kokonaisuuksissa koko tekojen paletti ajattelusta toteutukseen ja arvomaailmaan oli linjassa lupausten ja tavoitteiden kanssa, eikä vaikeisiinkaan aiheisiin arkailtu tarttua.
Näiden valossa olen toiveikas. Tulevaisuus, joka paljastaa itsensä palkituista töistä on moninaisempi ja inhimillisempi. Liikumme kohti uutta, parempaa maailmaa pala palalta. Onnea kaikille palkituille, teette meidät ylpeiksi.
Sami Niemelä
Ylituomari
Kuva: Severi Uusitalo