Ylituomarilta
Sanotaan, että todellinen luovuus elää rohkeudesta. Ja niin se varmasti tekeekin. Luovassa työssä rohkeus on kuitenkin ärsyttävän hähmäinen käsite. Siksi olenkin viime aikoina miettinyt, löytyisikö tälle epämääräiselle rohkeudelle jotakin konkreettista, tai jopa mitattavaa olomuotoa. Ajatusleikkini huipentui teoriaan siitä, että uhraus on uskaliaisuuden ja riskinoton korkein aste. Uhraus on äärimmilleen vietyä rohkeutta.
Kun luovia töitä arvioidaan uhrausten pohjalta, antaa se mielestäni meille mahdollisuuden tarkastella niitä tuoreesta näkökulmasta. Montako estettä matkalla on jouduttu murtamaan, että kyseiseen lopputulemaan on päästy? Voiko työstä päätellä, että sen tekeminen ja ihmisten ilmoille saattaminen on mahdollisesti jännittänyt tekijää tai ostajaa? Jos työstä huokuu, että sen eteen on jouduttu tekemään uhrauksia, tuntuu lopputulema entistä arvokkaammalta.
Töillä, joita tässä kirjassa palkitaan, tulee luonnollisesti olla muitakin hyveitä kuin pelkkä riskinotto. Töiden on oltava funktionaalisia ja ansaittava ihmisten huomio osakseen. Niiden tulee huokua laadukkuutta, joka hellii mahdollisimman montaa aistia. Myös omaperäinen ajattelu saa työt yleensä erottumaan massasta. Vivienne Westwood määritteli asian joskus näin: ”Jos kaikki tajuavat sen, se ei ole riittävän omaperäistä”.
Koska Vuoden Huiput -tuomaristo koostuu alan parhaista ammattilaisista, tiedän heidän kaikkien tunnistavan hyvän idean, johdonmukaisen konseptin, erinomaisen craftin tai modernin kanava-ajattelun. Siksi haluankin tänä vuonna painottaa rohkeuden merkitystä – olipa se määritelmänä kuinka abstrakti tahansa.
Parhaimmillaan markkinointi on silloin, kun se kykenee muuttamaan käsityksiämme jostain tai jopa vaikuttavaa käytökseemme. Kun sellainen työ osuu kohdalle, on sitä syytä arvostaa ja ihailla.
Samalla tällaiset työt saavat väkisinkin miettimään, kuinka meillä luovan alan ammattikuntana on mahdollisuus – ja jopa velvollisuus – muuttaa maailmaa. Se tuntuu toisinaan vähän pelottavaltakin. Siksi onkin tärkeää, että käytämme näitä supervoimiamme hyvään. Valjastamme ne muuttaaksemme maailmaa hitusen paremmaksi paikaksi. Olemme velkaa sen itsellemme, muille ja planeetallemme.
Ja se jos joku vaatii rohkeutta.
Jyrki Poutanen
Ylituomari
Kuva: Emma Sarpaniemi