Hopeahuippu
Myyjästä on moneksi
Ilmoitukset & Ulkomainonta

Loppuvuodesta 2019 mediassa kohistiin meillä ja muuallakin paitsi Suomen vastavalitun pääministerin iästä, myös Sanna Marinin aiemmasta työhistoriasta. Onko entinen Sokoksen myyjä pätevä johtamaan maan hallitusta? HOK-Elanto päätti reagoida keskustelun kääntämällä kysymyksen toisinpäin ja ottaa kantaa myyjien arvostuksen puolesta Helsingin Sanomissa julkaistulla versiolla rekryilmoituksestaan, josta on muutettu vain työnantajan nimi ja haettava tehtävänimike. Työtehtävissä eduksi katsottavat ominaisuudet kun ovat mielestämme pitkälti samat, olipa kyseessä sitten kaupan myyjä tai pääministeri.
Nopea ja hieno reagointi ajankohtaiseen aiheeseen. Oivaltava toteutus, hyvä copytyö ja vaikuttava teko matalapalkkaisen alan arvostuksen puolesta. Tämä printti nostaa mainostajansa brändimielikuvaa, mutta toimii myös mainostajan itsensä lisäksi koko toimialan ja yhteiskunnan puolesta.