Hopeahuippu
Kiusaava mainostaulu
Ulkomainonta

Verkossa tapahtuva kiusaaminen on lisääntynyt koko ajan viime vuosien aikana – jopa kolme neljästä nuoresta on törmännyt verkkovihaan. Samalla kiusaamiselle on kuitenkin ominaista se, että vaikka ilmiö koskettaa lukuisia nuoria, yhä julmemmaksi muuttuva nettikiusaaminen jää usein piiloon. Lasten ja nuorten säätiö halusi tuoda nettikiusaamisen kaikkien koettavaksi hätkähdyttävällä tavalla. Kampanja toteutettiin muuttamalla digitaalinen ulkomainostaulu puoliläpäiseväksi, kasvotunnistuskameralla varustetuksi peiliksi, joka kutsui katsomaan, miltä tuntuu olla nuori. Astuttuaan näytön eteen katsoja näki ensin oman peilikuvansa – ja altistui heti sen jälkeen julmalle kiusaamiselle. Näytölle vyöryi järkyttäviä viestejä, jotka olivat aitoja, nuorten nettikeskusteluista poimittuja lauseita.
Palkintoperusteet:
Ulkomainos, joka saa aikaan aidon tunnereaktion ja jää siksi mieleen. Katsoja kokee kiusaamisen kamaluuden nahoissaan. Käsittelee koskettavaa aihetta sortumatta paatoksellisuuteen.